Alkuun  Kuvia  Tietoja

Palvelemme asiakkaita kaikissa taksikuljetuksissa Jyvässeudulla.
 
Perinteisen taksipalvelun lisäksi palveluumme kuuluu aina myös tilataksipalvelu kahdeksalle matkustajalle ja invataksi tasoinen palvelu liikuntarajoitteisille.

Palvelumme tuottamiseen käytämme kahtakymmentä henkilöautoa ja kolmeakymmentä invataksia. Palvelumme tuottajina toimii kahdeksankymmentä kuljettajaa, heidät on koulutettu palvelemaan myös liikuntaesteisiä henkilöitä ja erityisryhmiä.

 
Tuotamme perinteistä taksipalvelua yksityisille kuluttaja asiakkaille, yrityksille, kaupungeille, kunnille, valtiolle, sairaaloille ja muille yhteisöille.

Liikennöinti on sekä tilauspohjaista, että myös sopimusliikennettä.

Olemme mukana suorittamassa yhteiskunnallisia taksikuljetuksia KELA:lle, sairaanhoitopiirille ja useille kunnille ja kaupungeille, joista suurin asiakas on Jyväskylän kaupunki.
 
Asiakaskategoriat:
* Yksityiset kuluttaja tilaukset *
* KELA:n korvaamat kuljetukset *
* Vammaispalvelulain mukaiset kuljetukset *
* Päiväkoti lasten kuljetukset *
* Koulukuljetukset *
* Eritysryhmien työtoiminta *
* Ikääntyneitten päiväkeskustoiminta *
 
Yhtiö on toiminut yli 30 vuotta samojen Jyväskyläläisten yksityisomistajien ohjauksessa.